Sivuillamme käytetään evästeitä. Lue tarkemmat tiedot evästeistä sivuillamme. Piilota
23.6.2017 klo: 14:57
Blues Fan Club

Uutiset

17.08.2016 klo: 08:01 (Maaria Hytönen)
Vuosikokouksen päätöksiä

Blues Fan Club ry:n sääntömääräisessä vuosikokouksessa päätettiin, että yhdistys jatkaa sen tarkoituksenmukaista toimintaa, eli espoolaisen kiekkoilun tukemista ja tunnetuksi tekemistä. Tämä pitää sisällään esimerkiksi ja pääasiassa sekä Espoo Unitedin että Blues Juniorssin tukemisen.

Kannattajamatkoja pyritään mahdollisuuksien ja kiinnostuksen mukaan järjestämään sekä Blues Juniorssin että Unitedin peleihin. Tifoja halutaan olla tukemassa, siellä missä niitä tehdään ja kannattajatoimintaa kehitetään jäsenten toiminnan ja tekemisen mukaan. 

Vapaaehtoistoiminnassa voidaan tehdä ja toimia tarkoituksen puitteissa juuri niissä asioissa, joihin vapaaehtoiset tekijät löytyy.

Yhdistyksen nimiasiaa mietittiin kokouksessa, sitä pohditaan jatkossa lisää ja siihen palataan myöhemmin. Mikäli nimi muutetaan virallisesti, kutsutaan koolle ylimääräinen yhdistyksen kokous, jonka esityslistassa nimen vaihtaminen on mainittu tai asia käsitellään ensi kevään vuosikokouksessa.

Hallitukseen kaudelle 2016-2017 valittiin:

Heidi Liukkonen (puheenjohtaja), Maaria Hytönen, Tuula Vauhkonen, Jonne Saarinen, Enni Sahlsten, Viivi Rönnberg, Anna-Maria Tarvainen, Essi Kosonen ja Minna Laitinen

 

Muut kategorian uutiset: